perjantai 15. huhtikuuta 2016

Toisenlainen Afrikka

Jätettiin rakas kylä taaksemme keskiviikkoaamun sarastaessa. Tiistaina oli aika jättää hyvästit ja kierreltiin kyläläisten luona juttelemassa. Kylän vanhin halusi myös nähdä meidät ja sanoa vielä viimeiset sanat, ennekuin lähdimme. Olimme todella yllättyneitä, kuinka paljon kyläläiset olivat kiitollisia meille. Siitä tuli todella hyvä mieli, sillä olimme juuri harmitelleet, miten vähän olimme kerenneet heihin panostaa.

Aikamme oli niin rajallinen ja halusimme antaa koululle sekä pienille tulevaisuuden toivoille kaikkemme. Tämä työ oli kuitenkin huomattu kylässä ja kylän vanhin halusi osoittaa meille arvostuksensa. Kaiken tämän jälkeen oli todella raskasta sanoa hyvästit. Osa meidän sisaruksista lähti mukaamme, mutta osalle jouduimme jättämään jo hyvästit. Olemme todella onnellisia, että meidät tuotiin juuri kyseiseen perheeseen - kiitos Kodu, Ramu ja Ida! Olemme jakaneet heidän kanssaan paljon elämää ja oppineet valtavasti puolin ja toisin. He ovat pitäneet meistä niin hyvää huolta, ettei ole kertaakaan tarvinnut kokea  turvallisuuden puutetta.

Suuntasimme rinkkojen kanssa Banjuliin, josta jatkoimme matkaa Serre Kundaan. Kaupunki oli todella eurooppalaissävytteinen ja oli kiva nähdä myös tällainen puoli Afrikkaa. Löysimme muun muassa jäätelöt Afrikasta ja täytyihän ne ostaa. Nautimme puolisulaneista jätskeistä ja opetimme myös sisaruksiamme syömään niitä.
Vierailimme myös sisarustemme perheiden luona SeneGambiassa.
Perheen bisnes pyörii. Tässä puhdistetaan seesamin siemeniä, joka oli muuten kovaa hommaa!
Olemme saaneet opetella monenlaisia afrikkalaisia hommia. Nyrkkipyykkäyskin sujuu jo moitteetta 🙊
Seesamin siementen lisäksi perhe pyörittää monenlaista bisnestä. Tässä perheen äiti myy koulukadulla välipaloja lapsille.
 Päivän päätteeksi matkasimme yhdelle siskoistamme, joka asui perheensä kanssa lähellä kaupunkia. Alue oli vauraampi ja länsimaalaisempi kuin kylämme. Oli mukava nähdä myös toisenlainen osa Afrikkaa ja tutustua uusiin ihmisiin. Kokeilimme muun muassa seesamin siementen puhdistusta, johon oli ihan omat rituaalinsa. Perhe pyöritti useampaa bisnestä ja ansaitsi rahansa todella kovalla työn teolla. Kävimme opettavaisia keskusteluja maiden välisistä eroista ja tulimme siihen tulokseen, että jokaisella maalla on omat ongelmansa. Ne tulevat eri tavoin esiin, mutta missään ei pääse helpolla ja töitä on tehtävä elantonsa eteen - kukaan ei saa ilmaiseksi elämää. Totesimme myös että on ollut hyvä oppia työntekoon, sillä se kantaa aina hedelmää.  Vierailimme myös kahden muun sisaruksen luona ja näimme myös heidän perheensä. Olemme saaneet tutustua perheen kaikkiin lapsiin, joita on yhteensä kymmenen. Se on ollut aivan valtava rikkaus, että meillä on ollut niin paljon sisaruksia täällä. Sitä kautta olemme nähneet monenlaista ja päässeet tutustumaan aidosti gambialaiseen elämään.
Kuten kuvasta huomaatte, olemme huomaamatta opettaneet myös tasa-arvoa perheellemme. Normaalisti miesten asema on todella korostunut, mutta olemme omalla esimerkillämme opettaneet, että nainen on yhtä arvokas.
Vierailtiin sataman konttialueella, jossa yksi veljistämme työskentelee. Meidät raahattiin rinta rottingilla isoimman pomon huoneeseen ja aamiainen kannettiin nokan eteen. Kuvassa läheisimpiä sisaruksiamme.
Etsikää kuvasta boss! 😂
 Jokainen perhe elää täälläkin eri tavalla, ja on ollut ilo nähdä monesta vinkkelistä Afrikkaa. Täällä on todella paljon apua erilaisista suhteista, sillä maa on melkoisen korruptoitunut. Selviämme jo melkoisen hyvin täällä myös itseksemme ja tunnemme hyvän taksikuskin, hevosmiehen, muutamia kauppiaita sekä meillä on suhteita satama-alueella - tämä helpottaa todella paljon liikkumista! Juuri nyt kun tämä kaikki on saatu kerättyä ympärillemme, on tietysti aika lähteä. Aika on juossut todella nopeasti ja vielä olisi paljon koettavaa, mutta aina hyvä jättää jotain ensikertaa varten! Onneksi meillä on vielä muutama päivä jäljellä ja vietämme ne hotellilla lomaillen. Odottelemme juuri läheisimpiä ystäviämme ja sisaruksiamme biitsille, sillä aiomme viettää heidän kanssaan vielä viimeiset päivät.
Lopulta saavuimme hotellialueelle. Tämä tuntuu todella luxukselta kaikkien kokemusten jälkeen!
Olo on kiitollisen onnellinen 🙏🏿🙏
Loppukevennys: mr & mrs Ceesay.
 ...
Mitä Afrikka tekikään meille 🖐🏼 😂 
-Tarleena

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti