maanantai 22. helmikuuta 2016

Kohti Gambiaa

Viime keväänä aloimme suunnittelemaan teemaharjoitteluun lähtöä. Haaveilimme, että pystyisimme suorittamaan harjoittelun yhdessä ja selvitin opintojeni tiivistämisen mahdollisuutta. Molemmat halusivat suorittaa teemaharkan ulkomailla, sillä kerrankin annettiin mahdollisuus valita itse harjoittelupaikka. Pohdimme eri suomikoulujen välillä, mutta lopulta kuulimme koulukaveriltamme houkuttavasta mahdollisuudesta lähteä Afrikkaan. Tartuimme heti mielenkiintoiselta kuulostavaan tarjoukseen ja rupesimme selvittämään tätä vaihtoehtoa. Viime vuoden puolella päätimme sitten buukata lennot Gambiaan ja ottaa haasteen vastaan. Olemme molemmat unelmoineet pienestä pitäen vapaaehtoistyöstä, joten emme voineet jättää tilaisuutta käyttämättä.

Suoritamme harjoittelumme pienessä kylässä Pakau Penkussa, jossa tehtäviimme kuuluu näillä näkymin ainakin esikoululaisten opettaminen sekä satunnaiset oppituntien pidot myös vanhemmille oppilaille. Olemme valinneet opetuksemme teemaksi kehollisuuden sekä leikillisyyden, joita aiomme käyttää osana opetusta. Opetus on kuulemiemme tietojen mukaan ollut opettajalähtöistä sekä teoriapainoitteista, joten haluamme viedä sinne uuden tuulahduksen luokanopettajakoulutuksessa saaduista opeista. Pyrimme osallistamaan lapsia osaksi opetusta, hyödyntämään ratkaisukeskeisiä menetelmiä ja käyttämään paljon toiminnallisuutta. Kuulemiemme esitietojen mukaan esikoululaisista nuorimmat ovat noin 2- vuotiaita ja vanhimmat 6- vuotiaita, joten ikäjakauma tulee olemaan melko haasteellinen. Pienille lapsille leikillisyys on luontaista, joten aiomme käyttää sitä hyödyksi opetuksessa ja toivomme tämän toimivan lapsille myös motivoivana tekijänä.

Fiilikset ovat vaihdelleet reissun suhteen todella paljon, mutta nyt odotamme innolla reissua,  kun kouluhommat rupeavat tältä kevättä olemaan paketissa ja kaikenlainen paperisota takanapäin. Reissua varten asioita on saanut järjestellä aikalailla suuren kulttuurieron vuoksi. Kylä on kuulemiemme tietojen mukaan melko alkeellinen eikä siellä ole juoksevaa vettä eikä sähköä. Sairauksia ja muita tartuntoja on liikkeellä paljon, joten olemme joutuneet varautumaan melkoisella määrällä erilaisia rokotuksia. Opetusvälineet ovat puutteellisia, joten olemme yrittäneet kerätä kaikkea tarpeellista mukaan. Onneksi ihania auttavaisia ihmisiä on edelleen olemassa ja saimmekin hyvästi kerättyä erilaisia tarvikkeita opetusta varten - kiitos kuuluu teille!

Tällä hetkellä edessä on vielä pakkaaminen, joka saattaa kokemuksen perusteella osoittautua hankalimmaksi osuudeksi. Yritämme saada kaiken tarvittavan sekä avustusvälineet mahtumaan molempien rinkkoihin. Onneksi saamme tämänhetkisiltä opeharjoittelijoilta osan tavaroista, jotka he ystävällisesti lupasivat jättää meille. Tämä auttaa meitä valtavasti, joten suurkiitos jo etukäteen Ida, Raita ja Heidi, ootte kyllä olleet valmisteluja tehtäessä kultaakin kalliimpia!

Olemme molemmat matkustelleet aiemminkin ja olen asunut vuoden Sveitsissä sekä kierrellyt ympäri Keski-Eurooppaa, mutta uuden maanosan valloittaminen tuntuu molemmista todella kutkuttavalta. Kulttuurishokki on varmasti melkoinen ja olosuhteet tulevat olemaan seuraavat seitsemän viikkoa melko alkeelliset. Toisaalta odotamme innolla, mitä kaikkea tulemmekaan oppimaan kulttuurista, uusista ihmisistä sekä elämästä ylipäätään. Tavoitteenamme on hypätä pois oravanpyörästä ja tietynlaisesta suorittamisesta, joten mikä olisikaan parempi reissukohde kuin huolettomasta kulttuuristaan tunnettu Afrikka.

Olemme jo reissuun valmistautuessamme oppineet ihan valtavan paljon. Useat ennakkoluulomme ja tietynlaiset stereotyyppiset ajatuksetkin ovat nousseet esille ja osittain osoittautuneet jo lähtökohtaisesti vääriksi. Myös toisten ihmisten tahoilta olemme saaneet kohdata melkoisia ennakkoluuloja, ja osa pitikin meitä pähkähulluina, kun kerroimme lähtevämme suorittamaan harjoittelua pikkuruiseen kyläkouluun Gambian lämpöön. Lähdemme nyt avartamaan maailmankuvaamme ja blogin kautta tekin voitte oppia kaikkea uutta. Tavoitteenamme on kirjoittaa tänne välillä meidän kuulumisiamme sekä jakaa reissukuvia, mutta yhteydet voivat olla ajoittain todella huonot, joten älkää odottako kuitenkaan liikoja!

'’Me käyttäydymme niin kuin mukavuudet ja ylellisyys olisivat elämän päätarpeita, vaikka onnellisiksi tullaksemme tarvitsemme vain jotakin mistä innostua.’’— Charles Kingsley

-Tarleena

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti