maanantai 29. helmikuuta 2016

Edessä elämän opintomatka

Maanantai 29.2.2016 kello 10:00. Aurinko tulvehtii ikkunasta sisään. Olo on kutkuttava. Tästä taitaa tulla ikimuistoinen karkauspäivä. Muistan selvästi ajatelleeni, kun kaverini pari vuotta sitten lähti harjoitteluun Afrikkaan, että "ihan mahtavaa, mutta en ikinä itse kyllä uskaltaisi moiseen".


Reilu vuosi myöhemmin istun yliopistolla opiskelijoiden olohuoneessa ja kuulen ihan vain sivusta keskustelun harjoittelumahdollisuudesta Gambiaan. Paikka ja kehitysyhteistyötavat kuulostavat juuri sellaiselta, joista olen aina salaisesti unelmoinut. Yhtäkkiä sisälläni syttyy valtava innostus: minäkin tahdon! Säikähdän oikein itsekin ajatuksiani ja hämmästelen intoani. Kerron tästä pikimiten siskokollegalleni ja ehdotan, että lähtisimme yhdessä Afrikkaan teemaharjoitteluun. Siskoni tyrmää ajatuksen oitis. Alan itsekin epäillä, mutta asia jää mieleeni kuitenkin hautumaan.

Asia nousee aika ajoin mieleeni ja huomaan haaveilevani siitä yhä. Pohdin useaan kertaan sitä, pärjäisinkö minun olemattomalla englannillani ja hieman uusia asioita pelkäävällä luonteellani. Tyydyn yleensä mieluiten tuttuun ja turvalliseen, mutta tuollaisessa maassa kuin Gambia, olisi pakko uskaltautua monta kertaa pois omalta mukavuusalueelta sekä olla valmis ottamaan roppakaupalla uusia haasteita vastaan. Toisaalta tuota jaloa taitoa minä juuri kovasti haluaisinkin oppia tässä muutosten täyteisessä maailmassa!

Vuosi sitten kuulen siskoltani, että hänen luokkakavereitansa on lähdössä teemaharjoitteluun juurikin samaiseen Afrikan kolkkaan, josta minä olin hänelle puhunut. Hänkin alkaa lämmetä ajatukselleni ja sitten se onkin menoa! :) Mietimme, miten saamme reissuun tarvittavat rahat kasaan ja miten ikinä pärjäämme kielitaidoillamme. Päätämme kuitenkin yrittää, koska yrittämättä jättämällä unelmia ei saa todeksi! Saamme molemmat onneksi kesätöitä ja kieltäkin voi yrittää parhainpansa mukaan kehittää. Välillä tulee vastamäkiä ja elämässä on niin paljon muutakin projektia, että matka Afrikkaan näyttää välillä katoavan kauas horisonttiin.

Syksyn koittaessa minä aloitan heti kandin jatkoksi gradun teon ja siskoni opiskelukalenteri on täyttäkin täydempi. Aikaa ja energiaa unelman toteuttamiseen ei oikein löydy. Gradun aineistonkeruu vastustaa ja kirjoittaminen tökkii, mutta sisälläni olen jo päättänyt keväällä gradun olevan laturissa ja itse Afrikassa. Haave teemaharjoittelusta Gambiaan antoi ehdottomasti lisäpuhtia graduprosessin loppuun saattamiseen. Masentava marraskuu olikin aika yllättävä tänä vuonna, koska silloin gradun teko sai tuulta alleen ja samalla löimme lukkoon siskoni kanssa lähtömme Gambiaan. Innostukseni ehti kyllä nähdä monia vaiheita, mutta koskaan se ei sammunut! :) Nyt oli otettu iso hyppy kohti unelmaa ja itsensä voittamista. Rahat lähtivät ja lentoliput ilmestyivät sähköpostiin. Nyt sitä ei enään auttaisi perua, vaikka mitä vastoinkäymisiä tulisikin.

Tuolta seikkailu alkaa...

Vuosi vaihtuu ja reissu lähestyy tammikuun lopussa lataamme graduparini kanssa työmme laturiin etuajassa - jihuu! Opiskeluja minulla oli enään vain nimeksi, joten haalin itselleni sijaisuuksia. Kerrankin kun niitä pystyi tekemään, niin niitähän riittikin sitten ihan reissun kynnykselle asti. Reissua valmistelimme kyllä huolella ja pitkään siskoni kanssa - isämme täsmällisyydenkö olemme näymän perineet. Siltikin tuntui, ettemme ehtineet ikinä töiltä ja opiskeluilta täysin keskittyä ajattelemaan rauhassa reissua. Aina voisi tehdä enemmän, mutta elämässä jaksamisen kannalta parempi opetella tyytymään johonkin.

Afrikassa haluaisinkin saada oppitunnin elämän hidastamisesta ja hetkessä elämisestä. Itse tahdon suunnitella elämää ihan liikaa eteenpäin ja siltihän elämä vain rullaa omalla painollaan. Toivottavasti (ja varmasti pakosta) opin sietämään sitä, ettei kaikki tapahdu heti eikä omien suunnitelmien mukaisesti. Minusta tuntuu, että sama mitä tälla reissulla lopen oppii, niin oppii elämää varten paljon. Reissu on itselleni valtava itsensä voittaminen, joten tulen varmasti oppimaan paljon itsestäni sekä kasvamaan ihmisenä. Paras opetus meille molemmille reissusta voisi olla, että kaikki ei mene eikä TARVITSE mennä omien suunnitelmien mukaan. :D Elämää kuin vain ei voi ennustaa etukäteen. Omat odotukset voi mennä ihan ohi todellisuuden, mutta siinäpä sitä sitten vasta oppiikin. :)

Olen usein pohtinut, miten täällä kulutusyhteiskunnan vilskeessä saisin itseni ymmärtämään, että yleensä vähemmän on enemmän elämässä. Usein on ensin osattava ja uskallettava luopua jostain saavuttaakseen jotain muuta. Tärkeintä ei ole elämässä vain aina haalia lisää asioita vaan opetella nauttimaan siitä mitä on. Miksi itsekin koen, niin paljon painetta elämän suorittamiseen ulkoapäin tai miksi annan sen vaikuttaa? Jospa nämä mietteet kirkastuisivat Afrikan seikkailulla!

On minulla vielä eräs toive ja haave reissulle - nimittäin viedä jossain muodossa lentopalloilun ilosanomaa kylään! :) Rinkkaan on pakattu kevyt biitsiverkko ja pallo mukaan... Saapas nähdä, miten yritykseni onnistuu!

Tärkeimmät etualalla ;)


Eniten minua edelleenkin jännittää minun kielitaitoni... Kylässä kun kuulemani mukaan riittää kieli- ja vuorovaikutushaasteita jo muutoinkin, niin saas nähdä mitä tällainen yksi rallienglantityttö siellä saa aikaan ;) Pitäkää kaikki kovasti peukkuja!


Vielä toissapäivänä olohuoneemme tulvehti tavaroita, mutta niin ne vain sujahti rinkkoihimme.
Suurkiitos kaikille teille kultaisille lahjoittajille, jotka annoitte meille tilaisuuden viedä opetusvälineitä mukanamme. Niistä tulee olemaan vielä valtavan paljon iloa!!

On hyvä, että elämä yllättää aika ajoin! Taas jaksaa uskoa paremmin siihen, että elämässä kaikki on mahdollista.

- Heidi

2 kommenttia:

  1. Voi että, mahtavaa reissua teille ja turvallista matkaa<3

    VastaaPoista
  2. Turvallista ja antoisaa matkaa teille molemmille! :)

    -Elina J-

    VastaaPoista