lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kokkailua Afrikassa

Vaikka kylästämme ei kovin montaa raaka-ainetta irtoa, olemme ehtineet silti kokkailla monen moista. Pakkohan se on ollut päästä tesmiin, mitä täällä saisi vähäisillä raaka-aineilla, avotulella sekä vilkkaalla mielikuvituksella aikaan. Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi, vaikka Afrikassa onkin.
Meidän Gambian siskot on varsinaisia lettimestareita ja harvase päivä letittävät kylän naisten hiuksia. Mekin ollaan saatu jo parit letit ja vielä varmaan yhdet uudet ehtii ottaa. Letti on wolofiksi lettu, hauska yhtymä suomen kieleen. Tämän innoittamana lupasimme kokata perheellemme suomalaisia lettuja.
Lapset hieman onnessaan tekemässä lettutaikinaa.
Mestari työssään - africa style 😅

Niistä tuli varsinainen menestys täällä! Oilpannu löydettiin Banjulista, mutta mitään lastaa ei. Noo eipä muutako heittelemään lettuja kuin Aku Ankassa konsanaan - simsalabim, oltiin tietämättä varsinaisia lettumestareita. Sitten on saatukin useampaan otteeseen heitellä lettuja ja pitää lettupartyja, joihin ilmestyy aina vähän joka kulmalta sakkia😉

Pojat onnessaan 😂
Pitihän se ruveta vielä hifistelemään, kun ei edes Afrikassa tavoistaan pääse. Löydettiin kondensoitua maitoa ja siitä keittelimme kinuskia. Kaupungista veljet toi banaania ja omppuja. Letulle siis banaani- ja omenalohkoja kinuskilla, that's it! Siitä on kehkeytynyt kylän ykkösherkku ja maistu kyllä meillekin.
Vielä omenalohkot päälle ja herkku jakoon 😊

Lisäksi mun gradupartyihin oli pakko saada väsätä jotain. Kehittelin sit Afrikan pähkinäsuklaacookiet 😅 ja nehän epäilyistä huolimatta onnistu! Murusetkiin syötiin, joten taisivat ihan hyvin maistua.
Mitähän näistä keksis..
Pikkusen ku soveltaa, niin hyvin tää sujuu!
Iloiset juhlijat cookieita mussuttamassa
Eilen sitten vielä iloksemme pääsimme vierailulle naapurikylän taloon, jossa valmistetaan paikallisia taikinakeksejä.
Noviisit mestareiden opissa - thank you so much! Nice experience 👌🏻
Yassine työssä - sokeri hienoksi!
Taikinan miksaus ja sitten vain lusikalla keksejä muotoilemaan.

Keksit odottaa uunia. Aina täytyy hieman venttailla, koska Afrikka...
Siellä on keksit kunnon uunissa. Vasemmassa alanurkassa muuan rivi herkullisen tuoreita leipiä.
Valmiit luomuksemme!👍🏼😊 Nämä ovat siis taikinakeksejä. Meillä puhuttas murotaikinasta.😄
Oli siistiä päästä näkemään ja tekemään, miten nämä keksit tehdään. Ensin hakattiin kolme kuppia sokeria pieneksi, kilo jauhoja ja kolme kuppia öljyä sekaan. Kaikki kädellä sekaisin ja sitten vain lusikalla muotoilemaan keksejä. Keksit lautaselle ja iiiisoon "leivinuuniin" paistumaan. Iiihana tuoksu tulvi uunista, kun valmiit höyryävät keksit nostettiin ulos. Leipuri kiittää tällaisesta kokemuksesta! Samalla kertaapääsimme näkemään myös leipien valmistuksen.
Samassa uunissa valmistettiin myös paikallisia leipiä eli patonkeja.

-Heidi

2 kommenttia:

  1. Millaista se sokeri on, kun se pitää hakata pieneksi?

    VastaaPoista
  2. Tavallista hienosokeria, mut noihin kekseihin se piti saada todella hienojakoiseksi melkeen ku tomusokeri Suomessa.

    VastaaPoista