torstai 10. maaliskuuta 2016

Ensitunnelmia

Vihdoin päästiin netin äärelle. Täällä Afrikan savanneilla ei yhteydet oikeen toimi, joten tämä on harvinaista herkkua.



Mistähän sitä alottais.. Täällä ei oo oikeestan yhtään mitään samaa ku meillä Euroopassa, joten tätä on todella vaikeaa kuvailla sanoin tai ees kuvin.



Tää kaikki on vaan niin uskomatonta ja pikkuhiljaa päästään kiinni Afrikan kulttuuriin. Africa style on melko käytetty sanonta, sillä me ihmetellään täällä kaikkea ja kaikkia. Paikalliset puolestaan hämmästelee meitä ja valkoihoisia pidetään ikäänkuin ylempiarvoisina. Siihen on ollut todella tottuminen.
Tässä meidän ekapäivän asunto. Kuva Apupaku landilta!

Meillä oli ihan huiput perehdyttäjät täällä ja vietettiin ikimuistosia päiviä Aidan, Ramun ja Kodun kans. Ilman teitä ei oltais päästy varmaan mitenkään alkuun. Ootte mielettömiä tyyppejä!
Tyttöjen kans nukuttiin Apupaku landilla keskellä savannia tähtitaivaan alla. Yöllä kuunneltiin mitä uskomattomampia ääniä, kuten kettujen ja hyeenoiden ulvontaa sekä laiskan aasimme huutoa. Ensimmäisinä öinä ei paljon nukuttu, sillä shokki oli melkoinen! Onneksi tytöt tsemppas meitä eteenpäin ja loi uskoa tulevaan.

Nyt on hassua huomata, että mieli oikeesti rupee sopeutumaan tähän kaikkeen. Aluksi ajatteli että selviääköhän täältä edes hengissä ja näihin päiviin on mahtunut enemmän ajatuksia ku koskaan ennen. Ihmismieli on kuitenkin niin ihmeellisen sopeutuva, että päivä päivältä me nautitaan tästä enemmän. Step by step, kuten täällä sanotaan!

Tässä meidän perheen lapsia. Nämä lapset on kasvatettu melko länsimaalaisesti. Lapsista huomaa, että heitä on rakastettu eikä vain lyöty.

Tässä meidän talo, jonka edustalle kokoontuu usein talon naisia. Tämä on siitä erilainen perhe, että saadaan olla naisten ympäröimänä.


Ollaan saatu aivan ihana perhe ympärillemme ja asutaan heidän luonaan. Tässä perheessä on vanha isoäiti, sekä hänen lapsiaan sekä lastenlapsia. Suurin osa on tyttöjä, joten saadaan tehdä kaikkea kivaa naisten kanssa. Se on täällä harvinaista, sillä tämä kulttuuri on todella miesten hallinnoima. Perheelle on suuri kunnianosoitus, kun he saivat länsimaisia perheeseen ja he tekevät kaikkensa, jotta meillä on hyvä olla. Välillä lähes hävettää, kun tällainen köyhä perhe panostaa meihin niin paljon. Nukumme perheen parhaassa sängyssä ja ruokaa kannetaan aina eteemme todella runsain määrin.

Meidän keittiöstä. Ruokaa tehdään ihan valtavia määriä. Etualalla sokerilautanen, ja sitä ei täällä muuten säästellä!

Tässä syödään dinneriä yhteisestä astiasta. Pimeys laskeutuu todella nopeasti. Tähtitaivas on aivan upea ja kuu nukkuu täälläpäin maailmaa.

Lapsia ja aikuisia hakemassa vettä kaivolta. Tätä vettä mekin uskalletaan juoda

Aloitimme rytinällä koulun pidon. Meitä ehdittiin perehdyttää vain yksi päivä, joten voitte kuvitella kuinka haastavaa oli hypätä opettamaan itse jo seuraavana päivänä. Esikoulussa on yleensä sama tulkki, joka pitää samalla yli 40 oppilastamme jotenkin hallinnassa. Hän on ollut tämän viikon poissa, joten olemme yrittäneet selvitä yhden paikallisen pojan turvin. Ensimmäinen päivä oli melko katastrofaalinen omasta mielestämme, mutta paikallisten mukaan päivä oli ihan normaali. Tämä koulukulttuurikin on niin erilainen, ettei sitä voi edes käsittää, jos ei käy itse paikanpäällä katsomassa. Meidän luokassa on parhaillaan ollut 45 oppilasta ja suoraan sanottuna välillä tuntuu ettei siinä ole mitään järkeä. Luokkatila on todella pieni, lasten ikä- ja taitotasot niin erilaiset, ettei siihen todellakaan riitä kolme aikuista - hyvä jos ees kymmenellä selviäis. Lapset ovat tottuneet piiskaan ja kovaan kasvatukseen, joten voitte kuvitella ettei meidän uusimmat kasvatusmetodit ainakaan suorilta täällä toimi.


Lapset innoissaan piirtää taululle eri kehonosia!
Heidi vetää "follow me" leikkiä välitunnilla. Lapset aivan innoissaan ku joku jaksaa panostaa heihin.

Lapset on niin onnesaan ku pääsee kuvaan. Takana näkyy meijän komppauni.

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen oltiin jo lähes luovuttamassa, mutta jostakin kaivettiin poweria ja nyt ollaan jo innostuttu opettamisesta todenteolla. Opettaminen on todella haasteellista, mutta kun tarpeeksi jaksaa yrittää, niin tuntuu että siitä on lopulta kuitenkin hyötyä sekä apua lapsille. Tämän jälkeen opettaminen tuntuu varmasti melko helpolta Suomessa. Voin kyllä kertoa teille, että siellä on oikeita enkelilapsia kaitsettavana!
Suurin haaste on ehkä se, että meillä ei ole samaa kieltä lasten kanssa ja tulkkikaan ei osaa niin montaa heimokieltä kuin tarvitsisi. Me ollaan yritetty tuoda lapsille turvan tunnetta selkeistä rutiineista sekä käytetty kehonkieltä sekä kuvia apunamme. Ollaan jatkettu edellisten opettajien päivärutiineja, jotka he olivat todenneet todella toimiviksi. Pikkuhiljaa tuomme myös omia ideoitamme ja haluamme uskoa, että se tuottaa lopulta hyvää. Täällä kehitystaso on melko alhainen ja esimerkiksi esikouluun tuomamme palapeli oli haastava myös paikallisille aikuisille. Rima on siis laskettava melko matalalle.

Työn touhussa koululla. Tässä opetellaan ruumiinosia ja kehonkieli on avainasemassa, kuten kuvasta näkyy, sillä me ei ainakaan toistaseks puhuta wolofia!😄

Välillä koulussa nukutaan. Tämä poika oli niin väsynyt ettei herännyt edes koulun loputtua. Pidetään usein koulupäivän lopuksi relaxing time, jossa lauletaan ja leikitään

Kerrottavaa olisi todella paljon, mutta akku käy vähiin, joten jatkoa tulee seuraavassa postauksessa. Ollaan kuitenkin vielä hengissä ja päivä päivältä tästä nauttii enemmän.

If you're happy- laulua opetetaan lapsille. Pienet oppilaat rakastavat laulamista sekä leikkimistä ja me haluamme antaa siihen mahdollisuuden

-Tarleena







5 kommenttia:

  1. Jippii, postaus! Mahtavaa tsemppiä sinne, muistakaa rasvata. :D

    VastaaPoista
  2. Mukava lukia kuulumisia sieltä! Tsemppiä sinne,kyllä te hyvin pärjäätte:)

    VastaaPoista
  3. Ihana kuulla kuulumisia! :) huh huh, tsemppiä teille! En epäile hetkeäkään ettettekö te supernaiset selviäis siellä hyvinkin haastavissa olosuhteissa! <3 seuraavaa postausta odotellessa. :)

    VastaaPoista
  4. Hienosti ihmetelty uusia olosuhteita...Pidemmän aikaa paikalla olleet rutinoituvat, ihmettelyn tuoreus katoaa.. Terveyttä ja voimia kauteenne.

    VastaaPoista
  5. Huippua lukea teidän kuulumisia sieltä! :) Tsemppiä sinne teille voimanaisille! :)

    VastaaPoista